keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pysähdy miettimään

Hei! Kello on mitä on, mutta en yksinkertaisesti pysty nukkumaan ennen kuin saan tämän tehtyä.

Kai ihmiset oikeasti tajuavat kuinka vaarallista tämä on? Että mitä tahansa voi tapahtua milloin vain? Vaikka ratsastajalla tai yleensäkin hevosen käsittelijällä on vaadittavat turvavarusteet? Hevosten kanssa käy vuosittain ympäri maailmaa ties minkälaisia onnettomuuksia ja tapaturmia. Joillekin tulee vain pikkumustelma kun jekkuileva pikkuponi luulee olkapään olevan syötävää. Mutta joskus jääkin puomi etujalkojen väliin ja se 175cm iso lihaksikas kisaheppa, painoa satoja kiloja kaatuu päälle ja kuolema on hyvinkin läsnä.
Tälläisistä onnettomuuksista on nyt kyse. Tajuatte kai, että laji yhdistää? Vaikka tietyn nimen olisi kuullut vain kerran elämässään. Lukenut vaikka vain lähtölistoja ja todennut, että tämän niminen ratsastaja on olemassa. Olemme kaikki yhtä suurta perhettä! Ja kun perheenjäsenelle käy jotakin. Vaikka se pahin. Niin huoli aina valtaa ajatuksemme.

Olen kauttaaltani sanaton kun kirjoitan tätä. Täällä Lohjalla me ratsastajat olemme tänään saaneet kuulla järkyttävän suru-uutisen ja ajatuskin tämän lajin suorasta aliarvioinnista saa jokaisen hermoni huutamaan vihasta ja ärtymyksestä.
En nyt millään tavalla yleistä, mutte ne ei-hevosihmiset eivät tietystikään tajua. Eihän ratsastus ole urheilua. Eihän siellä muuta kuin istuta eli ei voi sattua mitään pahaa. Eihän sohvakaan yht'äkkiä hyökkää vain kimppuun. Hei voitteko ottaa nyt ne silmät käteen ja pysähtyä miettimään. Jopa te ratsastajat. Minkä takia me kiivetään selkään uhmaamaan elämää. Vastaus on yksinkertainen.

Rakkaudesta.

Kiipeän hevosen tai ponin selkään. Koosta ja mahdollisesti luonteestakin riippumatta. Ihan milloin vain, aina kun pyydetään. Me emme olisi ratsastajia, jos meillä ei olisi ratsuja. Jos emme ratsastaisi, meillä ei olisi välttämättä toisiamme. Toista perhettä. Laji yhdistää. Voisiko yhteiskunta tajuta? Ihan samanlailla kuin esimerkiksi jääkiekko, telinevoimistelu, ihan vaikkapa kalastus tai valokuvaaminen. Jokaisessa urheilulajissa, jokaisessa normaalin ihmisen arkipäivässä on omat vaaratilanteensa ja niitä ei pidä missään nimessä vähätellä.
Tällä tekstillä ei ole muuta pointtia kuin omien mielipiteitteni julki tuominen. Pöh mikä ajatus. Mutta tämä on kaikki totta. Ei toivottavasti vain minun mielestäni. Pysähtykää miettimään miksi te teette tätä. Ratsastatte. Kiitos kun luit!

6 kommenttia:

  1. Hyvin kiteytetty!

    Monesti ihmiset tuppaavat unohtamaan, että vaikka olisi hyvät turvavarusteet, ne ei silti sano, etteikö mitään voisi sattua. Ihan mitä vaan voi sattua, ihan koska vaan. Myöskin ilman sitä hevosta. Itselläni on esimerkiksi joskus käsi murtunut, eikä siihen liittynyt millään tapaa hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Ja kyllä tuppaa unohtumaan. Itselläni ei ole käynnyt mitään hevosten kanssa, vielä. Kiitos kommentista :)

      Poista